Blogi jää tauolle

Blogin kirjoittaminen on viimeisen vuoden aikana jäänyt odottamaan parempia aikoja. Ja nyt olen tullut siihen tulokseen, että jätän tämän blogin tauolle. Elämäntapa on muuttunut ja vaikka sekä aikido että muukin liikunta siihen yhä kuuluvat, niin muut asiat ovat tällä hetkellä tärkeämpiä. Ja äitiydestä en ole ajatellut itselleni ammattia :) Aika näyttää, mitä tulee tapahtumaan.

Kaipuu kirjoittamiseen on kuitenkin kova ja pyrin taas aktivoitumaan sen suhteen neuleiden osalta Lumileopardi neuloo -blogissa ja muiden asioiden osalta Elämän puutarhassa -blogissa.

Aurinkoista kesän odotusta ja hyvää jatkoa!

Älä laihduta -päivä

"Myös Sinulla on oikeus hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet.
Myös Sinulla on oikeus nauttia elämästä.
Sinulla on oikeus päättää, miltä näyttää ylläsi kauneus ja miltä tuntuu kehossasi hyvä olo.

Sinulla on oikeus kuulla oman äänesi sanovan, että olet arvokas juuri sellaisena kuin olet.
Sinulla on oikeus pysähtyä kuulemaan, mitä kehosi kaipaa.Sinulla on oikeus tehdä itsellesi hyvää syömällä sopivasti kehosi kaipaamaa ruokaa.
Sinulla on oikeus liikkua ilosta.
Sinulla on oikeus pyytää apua.
Ja Sinulla on oikeus muuttua ja kasvaa." 

Lainaus on ote Syömishäiriöliitto - SYLI ry:n painorauhan julistuksesta. Julistus on osa tänään 6.5. vietettävää Älä laihduta -päivää. Päivään liittyen joukko bloggaajia on haastettu kirjoittamaan ajatuksiaan päivästä tai aiheesta. Itse en kuulu tähän joukkoon, mutta törmättyäni Facebookissa muutamiin aihetta käsitteleviin blogikirjoituksiin, päätin haastaa itse itseni mukaan :)

Olen onnellinen siitä, että itse olen ollut aina vähintään kohtuullisen tyytyväinen itseeni juuri sellaisena kuin olen. Niin fyysisesti kuin henkisestikin. Jossain vaiheessa tämä tyytyväisyys oli ehkä selviytymiskeino, mutta pitemmän päälle siitä on muodostunut osa hyvää elämää. En kiellä, ettenkö välillä katsoisi itseäni kriittisesti peilistä tai ajattelisi, onko minusta mihinkään. Mietin, että pitäisi liikkua järkevämmin ja syödä terveellisemmin. Olen epätoivoinen ja harmittelen valintojani tai jotain, mitä en tehnyt. Kuitenkin, pohjimmiltaan, voin sanoa pitäväni itsestäni juuri tällaisena kuin olen ja olen ylpeä itsestäni.

Toisaalta tuntuu jotenkin omahyväiseltä tai epäreilulta kirjoittaa näin. Ja se taas herättää ajatuksia omasta itsestäni ja yhteiskunnasta, jossa elän. Sehän on hyvä asia, että on tyytyväinen itseensä ja kokee olevansa hyvä ja onnistunut elämässään. Ei tämän pitäisi herättää ajatuksia, että kehtaanko sanoa tai edes ajatella näin.

Olen päässyt tai joutunut kuulemaan myös toisenlaisia ajatuksia omasta itsestä. Kirjoitan päässyt siksi, että olen kiitollinen siitä, että joku on halunnut jakaa kanssani myös ikävämpiä ajatuksia ja hetkiä. Ja kirjoitan joutunut siksi, että toivon, että kukaan ei ajattelisi itsestään sillä tavalla.

Sanat tuntuvat kovin riittämättömiltä kuvaamaan sitä, mitä tästä aiheesta ajattelen ja tunnen. Tiivistettynä tunnen ehkä lähimmin näin - voin hyvin ja olen onnellinen omana itsenäni ja toivon, että jokainen voisi tuntea samoin.

Lainauksessani painorauhan julistuksesta viimeinen lause on "Ja Sinulla on oikeus muuttua ja kasvaa." kuvaa ehkä parhaiten omia ajatuksiani. Hyväksyn itseni tällaisena kuin olen ja samalla saan muuttua ja kasvaa. Mielipiteeni ja ajatukseni eivät ole nyt samoja kuin kymmenen vuotta sitten. Olen muuttunut ja kasvanut, muutun ja kasvan jatkuvasti. Seuraavien kymmenen, kahdenkymmenen tai kolmenkymmenen vuoden päästä ajatukseni ovat todennäköisesti taas muuttuneet moneen kertaan. Mutta siitä huolimatta, silloinkin, saan olla yhä tyytyväinen itseeni ja hyväksyä itseni.

Niin sinäkin saat.

Ajatuksia aikidosta

Blogi(t) on viettänyt viime kuukausina hiljaiseloa. Syynä on ollut edelleen lähinnä se, että elämässäni on ollut niin paljon muuta tekemistä. Kirjoittaminen kuitenkin vaatii ainakin minulta sen hetken, että ehdin keskittyä ja pysähtyä siihen. Asiaa olisi kyllä ollut paljonkin, mutta aikaa sen äärelle pysähtymiseen ei. Ja toisaalta, jos aikaa on yllättäen tullut, niin olen sen mieluummin viettänyt perheen kanssa tai muissa omissa hommissa. Tietyllä tavalla kirjoittamista on kuitenkin ollut ikävä ja omia ajatuksia on tehnyt mieli jakaa myös täällä blogin puolella. Pääsiäisenä sopiva hetki sitten löytyi, tosin viimeistely ja julkaisu venyi vielä pari päivää. Saa nähdä, miten jatkossa taas käy. Kevät näyttää hyvin täydeltä, mutta huhtikuun jälkeen pitäisi vähän väljentyä.

Alkuvuoden aikana olen osallistunut muutamalle hyvin erilaiselle aikidoleirille. Teknisten ajatusten ja ideoiden lisäksi ne ovat herättäneet paljon ajatuksia myös siitä, miten monella eri tavalla aikidoa voi harjoitella ja miten monesta eri näkökulmasta aikidoa voi lähestyä. Omalta osaltaan helmikuussa suorittamani 3. dan on myös lisännyt tätä pohdintaa. Vyökokeiden jälkeen näköjään tulee aina kausi, jolloin mietin, että mitäs nyt. Mihin seuraavaksi keskityn ja mitä asiaa lähden tavoittelemaan. Toki 4. dan on selvä tavoite, mutta siihen on vielä vähintään neljä vuotta ja sellainen aika vaatii myös välitavoitteita :)

Osa leireillä vastaan tulleista asioista on ollut minulle uusia ja osa hyvinkin tuttuja. Mutta koska nämä tututkin asiat helposti unohtuvat päivittäisessä harjoittelussa, niin niiden mieleen palaaminen ei ole ollenkaan huono asia. Jotenkin tuntuu, että päivittäisessä treenaamisessa ajaudun helposti tekemään sitä, mitä olen aina ennenkin tehnyt, sitä mikä on tuttua ja turvallista, varmaa. Leireillä jotenkin haastan itseni eri tavalla, kun ympäristö, ohjaaja ja treenikaverit ovat erilaisia kuin omalla salilla.

Mitä latuja pitkin ajatukset ja treeni lähtevät kulkemaan?

Olen pohtinut, miten tämän saisin tämän itseni haastamisen käyttöön myös kotidojolla, siinä tärkeimmässä, päivittäisessä harjoittelussa. Miten osaisi suhtautua tekniikkaan ja pariin uutena, vaikka varsin hyvin tuntee toisen tavan tehdä ja osaa siihen valmistautua. Miten tekisin ukemin useammin mae ukemina tai kovana ukemina keinutuoliukemin sijaan, myös aloittelijoiden kanssa harjoitellessani. Miten nagena kuuntelisin paremmin uken antamia viestejä ja muuttaisin tekniikkaani sen mukaan. Ja niin edelleen. Ja kuitenkin tässä kaikessa huomioisin sen, mitä harjoituksen ohjaaja haluaa tällä kertaa nostaa esille.

Valmiita vastauksia minulla ei näihin vielä ole, mutta jatkan etsimistä. Se voi löytyä asenteesta. Tai yksinkertaisesti sitkeydestä jatkaa ja palata aina uudelleen samaan asiaan. Palauttaa mieleen se asia, mihin haluaa tekemisessä keskittyä. Se voi löytyä myös ohjaajalta tai treenikavereilta saadusta palautteesta tai omasta sisäisestä palautteesta. Tai tulla mieleen treenimatkalla tai työpäivän ruokatunnilla.

Hakamakin pukeutui pääsiäiseen - löytyykö levosta yllätyksiä?

Vuosikatsaus 2015

Vuoden vaihtuessa on taas vuosikatsauksen aika.

Vuosi sitten arvioin, että vuosi 2015 vaikuttaa täydeltä, mutta väljemmältä kuin 2014. Ihan varma en siitä ole, miten tämä toteutui J

Tärkeimpiä tapahtumia ja huomioita vuodelta 2015:

* Valmistuin Tiimimestariksi ja suoritin Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon

* Kävin toukokuussa Japanissa aikido- ja turistimatkalla

* Kehitin itsetuntemustani roppakaupalla ja tutustuttavaa jäi vieläkin

* Löysin uudelleen lukemisen ilon ja nautinnon

* Olin perustamassa aikidoseuraa ja rakentamassa aikidodojoa

* Ja tietysti pyörittämässä Hiroshin toimintaa

* Ehdin kuin ehdinkin hoitaa puutarhaa ja tehdä käsitöitä

* Työnkuva muuttui ja sisältö sitäkin useammin

* Ulkona en ehtinyt varsinkaan loppuvuodesta liikkua niin paljon kuin olisin halunnut

* Aikidoa sen sijaan olen treenannut paljon

* Opin tuntemaan rajani paremmin ja ehkä laajensinkin niitä

* Toimin kaasona ja virkkasin morsiuskimpun

* Ihailin veljentytön kasvua ja kehitystä

* Olin loputtoman väsynyt ja toivoton ja olen ollut innostunut ja luottavainen

* Olen jaksanut ja ollut jaksamatta

* Olen ollut jääräpäinen ja antanut periksi

* Olen ollut turhautunut ja olen nauttinut

* Kaiken keskellä ja jälkeen olen tässä, menossa eteenpäin ja kohti uusia kokemuksia

Vuosi 2015 on vaatinut rohkeutta ja sitä on löytynyt.

Vuodelle 2016 on odotettavissa ainakin:

* 3. danin koe helmikuussa

* Pitkä lista luettavia kirjoja

* Yhtä pitkä lista käsitöitä, jotka haluan tehdä (ainakin jossain vaiheessa)

* Uudet istutuslaatikot puutarhaan (kun muistan toimittaa isälle mitat J)

* Enemmän kilometrejä ulkoillen (toivottavasti)

* Jos ei työnkuvan, niin työn sisällön muutos

* Lisää tutustumista itseen ja omiin ominaisuuksiin

* Ja tietysti aikidoa

* Toivottavasti vielä jotain uutta ja yllättävää (tiedä vaikka oppisi menemään ajoissa nukkumaan)

Katse tulevaisuuteen.

Facebookia selatessa tuli vastaan Onnellista Elämää –sivuston uuden vuoden lupaus ”Tänä vuonna teen kaikkeni tunteakseni itseni eläväksi. Annan itselleni luvan haluta juuri sitä, mitä haluan.” Houkutteleva lupaus, jonka voisin itsellenikin ottaa. Päädyin kuitenkin muotoilemaan omani muotoon ”Tänä vuonna olen uskollinen itselleni”.

Askel kohti unelmaa

Juuri, kun pääsin edellisessä postauksessa kirjoittamaan, että aikidoammattilaisuusunelma on laitettu jäähylle, alkoi tapahtua :) Kirjoittaessani toki tiesin, että olemme perustaneet Ylöjärvelle aikidoseuran ja sen toiminta alkaa syksyllä. En kuitenkaan tiennyt, että kaupungilta ei löydy sopivia harjoitustiloja ja sen vuoksi päädymme vuokraamaan tilat yksityiseltä. Näin kuitenkin kävi ja toiminta uusissa tiloissa alkaa syyskuun alusta. Edellisen postauksen ja tämän hetken välillä on tehty paljon töitä. Ja tämän hetken ja syyskuun alun väliin mahtuu vielä toinen mokoma. Hetkeäkään en kuitenkaan vaihtaisi pois.

Vaikka tämä ei ihan alkuperäistä unelmaa vastaakaan, se on kuitenkin yksi askel kohti sitä. Olen nyt ollut mukana perustamassa aikidoseuraa ja olen mukana rakentamassa aikidodojoa, omaa paikkaa, jossa viedä eteenpäin aikidoa ja liikunnan iloa. Ja mikä tärkeintä, en ole tekemässä tätä yksin vaan meitä on innostunut porukka, joka puhaltaa yhteen hiileen. Suurimman työn on tehnyt Timo, mutta jo se, että saan olla mukana tällaisessa tekemässä ja oppimassa, on merkittävää. Tämä on askel, jolla on tavoite. Askel, joka vie kohti unelmaa, sen muuttumista tavoitteeksi ja sen toteutumista. En tiedä vielä, miten ja milloin tämä tapahtuu. Mutta nyt voin olla varmempi siitä, että se on jonain päivänä mahdollista.

Joskus aikanaan luin jostain, että kun lakkaa tavoittelemasta jotain, saakin sen. Tavallaan tämä tuli todistetuksi. Vaikka on tärkeää olla tavoitteita ja tehdä töitä niiden eteen, joskus on hyvä hengähtää ja antaa tilaa. Silloin voikin yllättäen saada sen, mitä tavoitteli tai jopa jotain parempaa tai jotain ihan muuta, joka osoittautuukin oikeaksi tieksi.

Uudet asiat vaativat uutta osaamista :)

Välitilinpäätös

Jotenkin alkoi tuntua siltä, että välillä olisi hyvä muistella tämän blogin tarkoitusta ja nykytilannetta. Ajatus voi liittyä siihen, että koulutusteni takia olen viime aikoina joutunut laajasti miettimään sitä, mistä olen tullut, missä ja mitä olen nyt sekä mitä kohti olen menossa. Näitä pohdintoja on sitten tullut tehtyä kaikilla elämän osa-alueilla, ei vain työn suhteen.

Aloitin tämän blogin kun päätin, että minusta tulee aikidoammattilainen. Tämän päätöksen jälkeen on tapahtunut paljon, tilanteet ovat muuttuneet ja olen itsekin muuttunut. Kaiken jälkeen alkuperäinen päätös on edelleen olemassa. Pientä hienosäätöä on kuitenkin tapahtunut. Aluksi olin asettanut itselleni tavoitteen, olla aikidoammattilainen kymmenen vuoden päästä. Nyt tavoite on muuttunut tai palautunut unelmaksi.

Itselleni tämä tarkoittaa sitä, että tällä hetkellä aikidoammattilaisuudelleni ei ole asetettuna tarkkaa aikaa tai päämäärää enkä ole avannut sitä itselleni tarkemmin. Jossain vaiheessa nämä askelet tulee otettua, mutta tällä hetkellä tavoite on vasta unelman tasolla. Tämä blogi kuitenkin seuraa tämän unelman toteutumista, polku on vain osoittautunut hiukan mutkikkaammaksi ja vaihtelevammaksi kuin alkuun ajattelin.

Kirjoitin tämän blogin ensimmäisen kirjoituksen noin kolme vuotta sitten. Aikaa tuntuu oikeasti kuluneen paljon enemmän. Ja tuntuu siltä, että näihin viimeiseen kolmeen vuoteen on mahtunut paljon enemmän kuin niitä edeltäneisiin seitsemään, lähtien siitä, kun aloitin aikidon. Tunne pitää toisaalta paikkansakin. Opiskelijatytöstä, jolla oli aikaa tulla ja mennä, on tullut työssäkäyvä nainen, joka maksaa asuntovelkaa ja haluaisi viettää enemmän aikaa kotona ja puutarhassa möyrimässä. Ja nyt kun tuo piha tuossa on, niin jos sen haluaa näyttävän hyvältä, sen kanssa pitää tehdä töitä. Elämään on tullut uusia osa-alueita, jotka vaativat ja joille saa antaa osansa.

Myös muutos vähän yli kaksikymppisestä urheilijasta vähän yli kolmikymppiseksi urheilijaksi vaatii totuttelua ja muutoksen hyväksymistä. Enää ei yksinkertaisesti jaksa liikkua yhtä paljon kuin ennen. Tai periaatteessa jaksaa, mutta palautuminen, fyysinen ja henkinen lepo, nukkuminen ja syöminen pitää ottaa huomioon paljon tarkemmin kuin kymmenen vuotta sitten. Se, että unohtaa yhtenä päivänä syödä kunnolla tai viikko menee lyhyillä yöunilla ei enää tarkoitakaan sitä, että tilanne on seuraavana päivänä tai yhden yön hyvillä unilla korjattu vaan palautumiseen meneekin paljon enemmän aikaa.

Tämä on toisaalta luonnollista, mutta itseni on yllättänyt, miten vaikea tätä on ollut hyväksyä. Nyt hyväksyminen on ehkä suurelta osin tapahtunut. Loppuvuosi näyttää, mihin suuntaan ollaan menossa. Miten kaikki elämän eri osapuolet löytävät paikkansa ja mihin suuntaan kuljen. Olen loppujen lopuksi varsin tavoiteorientoitunut ihminen ja uusia tavoitteita on muotoutumassa.

Joskus löytyy aarteita arkisen työn keskeltä :)

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/3986069/?claim=qu7rb45xehh">Follow my blog with Bloglovin</a>

Ariga-sensei 5.-7.6.2015, Vantaa

Leiriraportit tulevat nyt vähän eri järjestyksessä kuin tapahtumat, mutta ei se mitään. Siinä järjestyksessä mennään, kun ehtii kirjoittamaan ja viimeistelemään :) Luonnos tästäkin on tehty jo aikaa sitten…

Kaiken kaikkiaan kevät ja alkukesä on ollut hyvin täysi. On ollut menoja ja koulutuksia, lyhyitä yöunia ja valintoja sen suhteen, mitä ehtii ja voi tehdä. Erityisesti tälle leirille lähtiessä tunnelmat olivat hyvin kaksijakoiset. Kahden reissussa menneen viikonlopun ja parin viikon liian lyhyiden yöunien jälkeen ei olisi yhtään tehnyt mieli lähteä mihinkään. Ja kuitenkin tämä leiri oli se, mitä tältä keväältä olin odottanut eniten Japanin reissun jälkeen.

Jälkeenpäin ajatellen voin kuitenkin sanoa, että kannatti lähteä. Hyviä treenikavareita ja hyviä ajatuksia aikidosta, aurinkoa ja muutamia vesipisaroita, hyvää ruokaa ja hyvää mieltä. Ja olosuhteet huomioon ottaen jaksoin treenata oikein hyvin :) Täytyy tosin tunnustaa, että sunnuntaina olin treenien jälkeen sen verran väsynyt, että Timo sai ajaa koko matkan kotiin. Normaalisti paluumatkalla kyllä vuorotellaan.

Mitä ajatuksia leiristä sitten jäi muhimaan? Ensinnäkin Ariga-sensein leirin teemaksi nostama itsen ja egon erottaminen. Treenatessa tavoitteena oli pysyä itsen puolella, joilloin tilanne on hallinnassa ja pystyy toimimaan tasapainoisesti. Jos taas mennään egon puolelle, silloin harjoittelu muuttuu kilpailuksi tai kamppailuksi. Itse koen itsen puolella pysymisen tarkoittavan sitä, että harjoittelu tuntuu kummastakin mukavalta. Silloin voidaan tehdä tiukampaakin tekniikkaa tai vastatekniikkaa. Mutta jos parista tuntuu siltä, että kumpa pian vaihdettaisiin paria, niin silloin ollaan jomman kumman osalta egon puolella, "pimeällä puolella”.

Toinen mieleen jäänyt teema oli keskustelu parin kanssa sanoitta. Miten käydään tekniikassa ja harjoittelussa dialogia sen kautta, miten käytetään ja kuunnella omaa ja toisen kehoa. Tästä tuli tietynlainen deja vu -tunne (en nyt parempaakaan kuvausta keksi :)). Olen loppusuoralla Tiimimestari-koulutuksessa ja tämän koulutuksen keskeinen työkalu on dialogi eri osa-alueineen. Nämä osa-alueet ovat kuunteleminen, odottaminen, suora puhe ja kunnioitus. Näinhän sen kuuluu mennä aikidossakin. Kuunteleminen on tärkeää, että tietää, mitä toiselle kannattaa ja voi tehdä tai toisaalta, mitä toinen aikoo tehdä. Välillä pitää odottaa ja välillä toimia suoraan. Ja kaiken taustalla on kunnioitus toista kohtaan.

Näin tämä tuntuu viime aikoina menneen. Ensinnäkin eri tilanteissa löytyy yllättäviä yhteyksiä asioiden välillä. Ja toisaalta leirien anti tuntuu olevan enemmän henkisen sisällön puolella. Vaikka toisaalta kyllä niitä teknisiäkin ahaa-elämyksiä tulee, niistä vain on vaikeampi kirjoittaa :)

The spring and the beginning of the summer have been quite busy. So I post seminar reports in that order I have time to write and finish :) I have had lot of things to do and events to go, too short night’s et cetera. Due to this I wait Ariga sensei’s seminar in ambivalent thoughts. I was quite tired and wanted just to stay at home. And in same time I had wait this seminar most of this spring except Japan. After all I can say the seminar was worth of going. I got a lot and was able to train quite well. Although I was very tired on Sunday :)

The theme of the seminar was separating the self and the ego. I found this very interesting thought. When you are training, it is important to be yourself. Then you can control the situation and can work balanced. If you go to the ego side, the training will be fighting or competing. I understood staying in the self side means that training feel nice for both of the partners. Also when you train even harder.

The another theme I found interesting was conversation without words with partner. This was interesting because I have been in Team mastery -education (which is in the home stretch) and the most important tool in this education is dialogue, conversation with others. In the dialogue is four parts, listening, waiting, straight talk and respect. All these parts are important also in wordless conversation, in aikido training. It is almost confusing how same things came to you in so different situations.